Miten selvitä stressistä ilman tupakkaa?

grass-1568789_1920 (1).jpg

Stressaavissa tilanteissa tupakoiva ihminen sytyttää tupakan ja tuntee olonsa helpottavan. Vaikutus voi perustua sekä riippuvuuteen että opittuun tapaan. Nikotiiniriippuvuuden vuoksi elimistössä täytyy olla riittävä määrä nikotiinia, jotta olo pysyy normaalina. Tupakan sytyttäminen helpottaa vieroitusoireita ja siksikin olo tuntuu paremmalta. Toisaalta, tupakoija on oppinut hoitamaan stressiä ja muita hankalia tunteita polttamalla.

Paradoksaalista on, että vaikka tupakointi rentouttaa psyykkisesti, fysiologisesti se vie elimistön stressitilaan. Sanotaan, että tupakointi toimii stimulanttina ja relaksanttina yhtä aikaa. Tutkimusten mukaan onkin niin, että tupakoinnin lopettaminen vähentää koettua stressiä ja ahdistusta sekä parantaa mielialaa. Puolen vuoden tupakoimattomuuden jälkeen stressitaso laskee merkittävästi. Lopettamisella on myönteinen vaikutus myös unen laatuun ja määrään. 

Tupakoinnin lopettaminen on siis toimiva lääke stressiin! Alkuun täytyy kuitenkin löytää uusia tapoja hoitaa stressiä ja selvitä stressaavista tilanteista, kun tupakointi on pois keinovalikoimasta.  Fyysisestä hyvinvoinnista huolehtiminen kannattaa; riittävä lepo, monipuolinen ravinto, säännöllinen liikunta. Myös mielen taitoja voi harjoitella. 

Mikä avuksi stressiin ja ahdistukseen tupakoinnin lopettamisen jälkeen?

Stressaantunut ihminen kokee usein myös ahdistusta. Stressi ja ahdistus eivät ole ainoastaan mielen ongelmia. Nämä tunteet asuvat kehossamme ja sen vuoksi koemme ne fyysisinä oireina. Erilaisten menetelmien avulla, meidän on mahdollista oppia hallitsemaan omia tunteitamme ja purkamaan stressiä kehostamme.

Mindfulness-menetelmää eli tietoisen läsnäolon taitoja on tutkittu laajasti. Säännöllisen harjoittamisen on todettu lieventävän mm. ahdistus- ja masennusoireita, helpottavan uniongelmia sekä auttavan palautumaan nopeammin stressistä. Harjoitusten on todettu olevan hyödyksi myös tupakoinnin lopettamisessa. Harjoitukset ovat käytännössä meditaatiota istuen tai makuulla, havainnoiden omia ajatuksia, tunteita ja kehon tuntemuksia. Omiin tunteisiin ja ajatuksiin suhtaudutaan sallivasti ja lempeästi. Mindfulness-taidot vahvistavat stressinsietokykyä ja myötätuntoista suhtautumista itseemme.

Jos kehossa tuntuu olevan stressin aiheuttamaa autonomisen hermoston ylivireyttä tai lihasjännityksiä, voi TRE-menetelmästä olla apua. TRE-stressinpurkuliikkeet (Tension, trauma & stress release exercise) on helppo oppia  ja niitä voi käyttää tehokkaana itsehoitomenetelmänä stressin, jännitysten ja ahdistuneisuuden hoitoon. TRE käynnistää kehossa luonnollisen “tärinän”, joka vapauttaa syviä lihasjännityksiä ja palauttaa kehomme tasapainoon. Kun keskeneräiset traumat, tunnelukot ja pitkittyneen stressin jännittämät lihakset alkavat vapautua, myös mielemme eheytyy.

Tule mukaan testaamaan menetelmiä Helsingissä järjestettävään workshoppiin!

Lue lisää: Keinoja stressin taltuttamiseen - workshop tupakoinnin lopettajille toukokuussa

Kirjoittajat:

Taina Kangas
Savuttomuusohjaaja, Mindfulness-tunnetaitovalmentaja, Terveydenhoitaja

Tiia Knuutinen
Sertifioitu TRE-ohjaaja, Mindfulness-tunnetaitovalmentaja, Sosionomi (AMK)